Turkin presidentti RT Erdogan selvensi hänen vierailustaan Moskovaan MAKS2019-näyttelyn aikana ja Turkin kiinnostuksesta Su57e:tä ja Su35:tä kohtaan. että hän odotti lopullista välimiesmenettelyä Washingtonista Ankaran osallistumisesta F35-ohjelmaan tai lopullisesta poissulkemisesta F100-ohjelmaan sekä noin 57 tilatun lentokoneen toimitusten peruuttamisesta, jotta Moskovan kanssa aloitetaan viralliset neuvottelut Su35- ja SuXNUMX-aiheista. Kuten eilen totesimme, presidentti Erdogan yrittää ilmeisesti painostaa Yhdysvaltojen viranomaisia peruuttamaan päätöksensä tarjoamalla vaihtoehdon, joka on erittäin epätyydyttävä Naton ja Välimeren alueen geopolitiikan kannalta.
Viesti otettiin täydellisesti vastaan myös Atlantin toisella puolella, sillä puolustusministeri Mark Esper halusi täsmentää olosuhteet, jotka Washingtonin mukaan mahdollistaisivat Turkin liittymisen uudelleen F35-ohjelmaan. S-400-koneiden vetäytyminen Turkin kansalliselta maaperältä. Ja sen täsmentäminen, että säännön laativat amerikkalaiset viranomaiset eivät hyväksy koirautaa ja muita tämäntyyppisiä epävarmoja vastauksia. F35 tai S400, tiukka sääntö.
On kuitenkin erittäin epätodennäköistä, että Ankara vastaa myönteisesti Washingtonin vaatimuksiin. Näiden ehtojen hyväksyminen näyttäisikin Turkin presidentin suurelta vetäytymiseltä Yhdysvaltain uhkausten edessä, mikä merkitsisi Turkin presidentin poliittista itsemurhaa, joka on tehnyt maansa palauttamisesta kansainvälisen näyttämön eturiviin. sen ulkopolitiikan avaimet.
Asettamalla Trumpin hallinnon päätöksen Turkin presidenttipäätöksen ytimeen presidentti Erdogan vapauttaa myös itsensä osan vastuusta Turkin Su57:n ja Su35:n hankinnan todennäköisistä seurauksista, nimittäin erittäin todennäköisestä Naton erosta maasta. Se korostaa myös Yhdysvaltojen ja Turkin suhteiden yksipuolisuutta viime vuosikymmeninä ja tapaa, jolla Yhdysvallat uskoo voivansa sanella maan suvereeneja päätöksiä. Samalla se osoittaa Moskovalle, että Ankaraa ei pitäisi pitää liittoutuneena tai satelliittimaana ja että se aikoo säilyttää päätöksenteon riippumattomuutensa näiden kahden maan välisistä myöhemmistä suhteista riippumatta ja erityisesti silloin, kun on kyse puolustusteollisuuden lähentymistä.
Turkin presidentti ei suinkaan ole alistettu, vaan näyttää siis hallitsevan ympäristöään, ainakin osittain. Itse asiassa, jos Natosta eroamisen seuraukset diplomaattisella tasolla näyttävät jo ennakoituilta, taloudelliset seuraukset, varsinkin jos Yhdysvallat on aggressiivisten toimenpiteiden kohteena, olisi paljon arkaluontoisempaa käsitellä, varsinkin kun Tällä alueella Venäjä tuskin voisi olla tukena. Tieto, joka tulee julkisuuteen, edustaa ilmeisesti vain pientä osaa meneillään olevien neuvottelujen todellisuudesta. Olkaamme näissä olosuhteissa varovaisia liian suurella varmuudella tämän asian tulevaisuudesta sekä Turkin tulevasta linjauksesta kansainvälisellä näyttämöllä.
