50-luvun alussa maailman laivastot alkoivat varustaa suuria laivastoyksikköjään, risteilijöitään ja hävittäjiään uudenlaisella ilmatorjunta-aseistolla, joka kykeni vastustamaan ilma- ja meriilmavoimiin liittyviä uusia yliäänihävittäjiä.
Näin kehitettiin ensimmäiset maasta ilmaan suuntautuvat ohjukset, American RIM-2 Terrier, ranskalainen Masurca, brittiläinen Sealug tai Neuvostoliiton SA-N-1. Kaikki jakoivat sitten vertailukelpoisia tekniikoita ja suorituskykyä: kantama 30–45 km, katto 20–25 km ja ohjaus radio-ohjatulla tai puoliaktiivisella tutkasäteellä.
Näiden uusien järjestelmien tarjoamat ominaisuudet, mutta myös ohjusten, tutkien ja ohjausjärjestelmien alalla saavutettu edistys sai kaikki laivastot siirtymään suhteellisen nopeasti näiden maa-ilma-ohjusten massiiviseen käyttöön. Tehokkaampia ja joskus enemmänkin ja erikoistuneempia.
Pinta-alusten itsepuolustuksen varmistamiseksi ilmestyi lähisuojaohjuksia, kuten ranskalainen Crotale Naval, brittiläinen Seawolf, amerikkalainen Sea Sparrow tai neuvostoliittolainen Osa-M (SA-N-4 Gecko), kun taas ohjuksia pitemmällä ulottuvuus kuin edeltäjänsä, kuten Amerikkalainen SM-1MR tai Neuvostoliiton SA-N-6, merkitsi alkua laivaston ilmapääsyn epäämiselle.
Vaikka kaikki nämä 60- ja 70-luvuilla kehitetyt järjestelmät olivat tehokkaita, ne kärsivät suuresta heikkoudesta, kyvyttömyydestä vastata ns. kyllästymishyökkäyksiin, kun uhkien määrä ylitti aluksella käytettävissä olevien ohjausjärjestelmien määrän. Itse asiassa tuon ajan keskipitkän ja pitkän kantaman ohjukset luottivat patentoituihin ohjausjärjestelmiin. Hävittäjä tai risteilijä, joka toteuttaa vain 2-4 osoitinlaitetta, pystyi ohjaamaan samanaikaisesti vain yhtä monta ohjusta.
Ohjausjärjestelmien digitalisointi ja miniatyrisointi 80-luvulla antoi vastauksen tähän rajoitukseen, jolloin yksi alus pystyi samanaikaisesti laukaisemaan ja ohjaamaan suuren määrän ohjuksia vastaamaan kyllästymishyökkäyksiin. Tämä 80-luvun puolivälin ja 2000-luvun välisenä aikana ilmestynyt keskipitkän ja pitkän kantaman maa-ilmajärjestelmien uusi sukupolvi on nykyään maailman pintalaivastojen ilmatorjuntakeihäänkärki.
Tässä artikkelissa esittelemme tänään käytössä olevat viisi pääjärjestelmää: kiinalainen HHQ-5, ranskalais-italialainen Aster 9, israelilais-intialainen Barak 30, amerikkalainen SM-8MR ja venäläisen Redut-järjestelmän 2M9-ohjus. .
Kiina: HHQ-9-järjestelmä
Ensimmäinen Kiinassa valmistettu pitkän kantaman maa-ilma-ohjus, HHQ-9, otettiin käyttöön vuonna 2004 ensimmäisen Type 052C -hävittäjän saapuessa. Lanzhou, joka oli tuolloin ensimmäinen PLA:n sotalaiva, jolla oli todellinen pääsyn estokyky 48 ohjuksella pystysuorassa siiloissa.
Arvioitu kantama on 120 km nopeudella, joka on suurempi kuin 4 Mach, HHQ-9 toteuttaa inertianavigointia, jonka ampuma-aluksen tutka säätää uudelleen, ennen kuin aktivoi aktiivisen tutkan kohdistuslaitteen kohteen sieppaamiseksi. Kuuden tyypin 6C-hävittäjän lisäksi se aseistaa edistyneessä versiossa, joka voidaan toteuttaa HHQ-052B:n kuumasta pystysuoraan laukaisujärjestelmistä, 9+ Type 22D -ilmatorjuntahävittäjät ja 052 tyypin 8 raskasta hävittäjää.
Tästä laajasta levinneisyydestä huolimatta tästä järjestelmästä tiedetään vain vähän. Pekingin Moskovasta hankkimien S-9F- ja P-järjestelmien inspiroima johdettu maanpäällisestä HQ-300:stä se integroisi myös MiM-104 Patriotin maanpäällisen järjestelmän inspiroimia järjestelmiä. Järjestelmä kykenisi samanaikaisesti kohdistamaan noin 100 ilmakohteeseen yli 052 km:n etäisyydeltä ja todennäköisesti kauempanakin tyypeissä 055D ja XNUMX, joissa on tehokkaampi ja tehokkaampi tutka.
Ranska-Italia: Aster 30 maa-ilma-ohjukset
Ranskalaiset ja italialaiset fregatit käyttivät 70- ja 80-luvuilla lyhyen kantaman maa-ilma-ohjuksia Crotale Naval- ja Aspide-ohjuksia sekä keskipitkän kantaman SM-1MR-ohjuksia ilmapuolustusaluksiin, kun taas maat sitoutuivat 80-luvun lopulla kehittää yhdessä uuden eurooppalaisen suunnittelun keskipitkän ja pitkän kantaman maa- ja merivoimien ilmatorjuntajärjestelmien perhe. Näin vuonna 1995 syntyi Eurosam-ryhmä, ohjusvalmistajien MBDA Francen ja Italian sekä ranskalaisen tutka-asiantuntijan Thalesin yhteisyritys, jonka tarkoituksena on kehittää Aster-ohjusperhettä ja siihen liittyviä järjestelmiä.
Tästä artikkelista on 75 % lukematta. Tilaa lukeaksesi se!
Les Klassiset tilaukset tarjota pääsy
artikkelit täysversiossaanja mainosvapaa,
alkaen 1,99 €. Tilaukset Palkkio tarjoavat myös pääsyn arkisto (yli kaksi vuotta vanhat artikkelit)
[…] Näin laivaston alalla useimmat järjestelmät on suunniteltu käyttämään kahta ohjusta kohdetta kohden, varsinkin jos viimeksi mainittu liikkuu alhaisella korkeudella ja suurella nopeudella, kuten esimerkiksi ilmatorjuntaohjus. Tämä koskee SM-2:ta ja amerikkalaista ESSM:ää, mutta myös venäläisiä tai kiinalaisia järjestelmiä, kuten 9M96 tai H…. […]
[…] […]